Olemme Ari & Sini Nuutinen. Jyrsijäharrastusta meillä on ollut vuodesta 2004 ensin Arin aloittamana ja pari vuotta myöhemmin Sinikin oli mukana kuvioissa. Olemme olleet virallisia gerbiilikasvattajia ja kasvattaneet gerbiilejä nimellä Kadotetun. Nyt olemme myös tekemässä paluun gerbiileihin ja uutta intoa kasvatustyöhön on taas löytynyt. Gerbiilikasvatuksemme löyty facebookista Kadotetun gerbils, blogi http://kadotetun.vuodatus.net ja kotisivut http://kadotetun.suntuubi.com

Marsuja meillä on viimeksi ollut n. 10 vuotta sitten. Tuolloin meillä oli risteytyksiä, omia risteytyksiä. Myöhemmin myös yksi rotumarsu uros, joka valitettavasti menehtyi äkillisesti. Nyt useamman vuoden verran olemme katselleet marsuja, mutta marsuja ei ole kotiin siunaantunut, kuin vasta tänä vuonna.

2015 hankimme uudelleen marsuja ja nämä ovat vieneet nyt ihan mennessään. Tällä hetkellä taloudestamme löytyy marsuja turkkimuunnoksella rex ja teddy. Marsut ovat erittäin hauskoja tyyppejä, jokaisella oma persoonansa. Niiltä löytyy myös ääntä :D 

seppoteppojamatti.jpg

Kuva: rex-marsut Seppo & Teppo, sekä teddy Matti.